Vähän tyhmänä ulkopuolella

Olen tuntenut itseni vähän tyhmäksi muutamana viime päivänä. Siis en nyt sillain tyhmäks, että olisin nyt jotenkin menettänyt suuren ihmisen älykkyyteni, mutta joissakin tilanteissa en ole oikein tiennyt miten käyttäytyä tai mitä sanoa. Suuren ihmisen älykkyyteni tosin otti myös kolauksen, kun pidimme meidän 7v kerholapsille avaruus kyselyhetkeä. "Kysykää mitä vain! Me selvitämme vastauksen."
Lapset kyselivät aurinkokuntamme synnystä ja Jupiterin punaisista pilkuista. Ja joku huutaa "Siis eksä muka tiiä mika se punanen pilkku on?! Sehän on se blaablaa..."
Mä en siis kyllä olis tiennyt mistään pilkuista ilman googlea, mut mun 7v kerholapsi kyllä tietää. Ja mä muka vielä opiskelin fysiikkaa ihan vähän aika sit?

Mutta missä totisesti olen itseni tyhmäksi tuntenut liittyy kysymyksiin, kuten "Hei mennäänks syömään johkin?" Tai "Me voitas kans tuoda illaks jotai naposteltavaa, mikähän olis hyvä, mitä sä nyt niinkun syöt?. Hyppään jotenkin johonkin sellaiseen varovaisuus sukkulaan ja katson yhtäkkiä muita ihmisiä maailmaa muuttavien lasien läpi. He voivat syödä mitä vain ja minä olen rajoitusteni kanssa jossakin muualla, ihan eri viivalla. Ruokakaupan tai ravintolan valikoimista iso osa on supistettu pois. Olen tavallaan jo tottunut siihen, sillä kun olin 14 päätin lopettaa punaisen lihan ja kanan syömisen ja se päätös on pitänyt tähän päivään asti. Se, etten voi aina syödä samaa kuin muut on siis ihan tuttua, mut viime aikoina on kyllä menty ihan uusille leveleille. Sokerittomuuteni lisäksi olen nimittäin nyt myös vältellyt viljoja, koska yritän taltuttaa takkuilevaa mahaani.

Ystävät tuovat meille ruisnachoja ja, koska ne ovat hyviä ystäviä niin ne ovat vielä lukeneet, että ne on sokerittomia ja mäkin voin syödä niitä. Muutun naamaltani hieman punertavaksi, kun sanon että "No itseasiassa en oo nyt syöny viljojakaan...", saan juuri mumistua lopun huuliltani, kun he jo hihkaisevat tuoneensa viinipullon! Yritän kuumeisesti kaivaa muistini syövereitä, onko viinissä sokeria!? Muistelen et kuivassa sitä ainakin on vähiten. Yritän vakuutella, et mua ei haittaa ottakaa vaan! Samaan aikaan yritän googlettaa hätäisesti vastausta. Lopulta luovutan, kun selkeää vastausta ei heti löydy. Päätän joku päivä käydä alkosta kysymässä asiaa ja jätän viinin tältä illalta juomatta.

Viikonloppuna käydään Aliisan kans temppuilemassa taitoliikuntakeskuksessa ja sen kaiken pomppimisen jälkeen hiukoo mukavasti. Päätämme suunnata askeleemme ravintolaan suorintatietä, sillä kataboliaa kokevat lihaksemme tarvitsevat nopeasti ravintoa. Mut mihin me mennään? Allu tietää kyllä hyviä paikkoja, mut mä en tiedä voinko syödä niissä mitään. Ehdotan sushia, mut onneks mun superystävä pelastaa mut ja muistuttaa, et eiks just siinä ollu sokeria? Ainiin... no ei pidä tehä samaa virhettä uudestaan. Alan jo hiukan turhautua ja ne paikat, joista tiedän saavani vaativaan ruokavaliooni sopivaa ruokaa ovat jo kiinni. Päätämme lähteä vain katselemaan ruokacorneria kampissa ja tutkimaan ruokalistoja ja lopulta löydämme paikan josta saa molemmille sopivaa ruokaa. Minä tosin tilaan salaattini ilman mitään kastikkeita ja vielä varmistan, että se olis muutenkin sokeriton. Tarjoilija katsoo mua vähän kieroon ja mä yritän pysyä vahvana, niin just kuulit oikein!

Miks sen pitää olla näin vaikeeta? Olis niin hienoa jos se sokeri olis enemmänkin poikkeus kuin sääntö, mut näin ei valitettavasti ole. Kaikki täytyy tarkistaa, sillä muuten en tajuaisi kaiken sen sokerimäärän todellisuutta. En välttämättä haluaisi erottua näin paljon joukosta valinnoillani, mutta valitettavasti paljastun väistämättä jos haluan pysyä nolla linjalla tämän suhteen. Toisaalta teen tätä vain itselleni ja olen iloinen siitä, miten  paljon saan tukea ympäriltäni tähän projektiin. Mut totta kai mäkin haluaisin pystyä liittymään siihen ruokailun sosiaaliseen aspektiin, koska nään sen myös tärkeenä. On vähän tylsää vaan ryystää vettä vieressä jos muut vetää jotain herkkuateriaa. Toisaalta omapa on valintani, mutta kiitän silti kaikkia kärsivällisiä ystäviä ympärilläni, jotka jaksavat etsiä kanssani vaihtoehtoja ja ovat jopa valmiita uhmaamaan omat sokerinsa välillä. Alkoholin kanssa ei koskaan tuntunut siltä, että jäisi jostain sivuun tai harmittanut juoda vettä muiden litkiessä vodkaa. Tää on selkeesti haastavampaa välillä. Helsinki pliis tässä pyyntö, lisää aitoja ruokaloita joissa voi kaikki herkutella! (Jotka on auki myös viikonloppu iltasin)