Avantojöröttäjät

Tämä on se viikko mistä mulle on lapset töissä jo pitkään toitottanut: "Me mennään Espanjaan ja siellä on uima-allas ja aurinko!". "Mepä mennäänki Leville ja päästään siellä poreammeeseen!" Joku lapsista oli sitä mieltä, että heidän perheensä käy varmaan mummia näkemässä, italiassa, espanjassa, laivalla ja laskettelemassa. Aikamoinen aktiivilomailija, vaikka mukana saattoi toki olla hiukkasen satua. Mut kenenpä jutuissa ei olisi.

Lapset katto mua vähän kummissaan, kun mä sanoin meneväni metsään telttailemaan. Taivaalta on satanut kiitettävästi loskaa ja silti mä haluaisin päästä kuuntelemaan puiden huminaa ja nuotion rätinää. Viikonlopun molemmat päivät meni kiipeillessä ja sitten se iski: kiipeilykuume. Niin kävi miehellekin ja muutimmekin suunnitelmamme rinkkojen pakkaamisesta täydelliseen palautumiseen, jotta tiistaina kiipeilyt taas onnistuisi. Suuntasimme siis maanantai iltana askelemme avantoon ja savusaunaan, jonka lisäksi nappailimme magnesiumia vähän pitkin päivää. Avanto ja sauna kuusijärven rauhoittavassa ympäristössä oli kyllä hyvä aloitus lomalle, vaikka ei puiden katveeseen yöksi jäätykään. Olin rohkea ja pulahdin avantoon ihan kunnolla ainakin kolme kertaa! En tosin mitään verrattuna niihin avantoveteraaneihin, jotka naama coolina kävelee ilmekään värähtämättä hitaasti kaulaa myöten kylmään veteen ja jöröttää sitten siellä parisen minuuttia kuin se ei olisi mitään. Mä kattelin niitä tyyppejä vähän hämmentyneenä ja irvistäen astuin portaat alas veteen ja liuvuin uinti asentoon -nopea käännös- ja hätääntynyt räpistely takaisin laiturille. Pikainen kipitys takaisin saunan lämpöön, jossa suunnittelin jo seuraavan päivän kiipeilyjä.

Valitettavasti kaikista toimista huolimatta heräsin aamulla jumisena ja väsyneenä. Lähdimme silti kiipeilemään, koska niin oli päätetty ja sinä päivänä ei jotenkin ollut sellanen nuori ja spontaaninen olo vaan halusin turvautua suunnitelmiin ja tuttuun paikkaan. Kiipeilyt sujui ihan ok, ei kuitenkaan niin hyvin kuin olisin toivonut, koska koko ajan väsytti. Väänsin siinä sitten yhtä reittiä, jossa tuli aika paljon painetta vasemmalle kädelle ja yhtäkkiä kipu lävisti koko kämmenen ja kun tipuin patjalle, muistin viikonloppuna tunteneeni samassa kohtaa hiukan kipua. Great. Koitin ottaa kahvasta kiinni ja sekin sattui aika tavalla. Pidin vähän taukoa ja pystyin vielä vähän kiipeämään, mutta lopulta päätin vain jättää treenin siihen ja säästää kättä. Nyt kättä vähän tunnusteltuani tapahtuman jälkeen se tuntuu vähän siltä, että parin sormen jänteet voi olla venähtäneinä. Käsi kuitenkin toimii ihan hyvin, sen käyttäminen vain nyt hiukan sattuu.

Tämän kiipeilypalautumisspektaakkelin takia metsäreissu meni siis hiukan mönkään. Vaikka kuinka olisin halunnut päästä testailemaan uutta telttaa niin kaikesta epäonnesta huolimatta olen ollut tyytyväinen loman aloitukseemme. Loma jatkuu huomisesta lähtien parilla yöllä fiinisti kylpylöiden ja hotellissa nukkuen. Luulis sen jos minkä parantavan käsivamman ja muutkin ruhjeet. Alkuvuoden olen myös tainnut kerätä jonkinmoista henkistä kuormaa mukanani väsymyksestä päätellen. Jospa siellä nukkuisin senkin pois.

Olen huomannut, että varsinkin tällaisissa tilanteissa kaipaisin vähän karkkia. Ihan kuin se jotenkin voisi lohduttaa jos voisin pyöritellä salmiakkia kielen ympäri. Siskon kysyessä miten sokeriton sujuu, vastasin totuudenmukaisesti hyvin, mutta hiukan hammastapurren. Olen siis edelleen pysynyt siitä erossa vaikkakin vähän turhautuneena taas huomannut miljoona tuotetta joita en voi syödä niiden sokeripitoisuutensa takia. Olen nimittäin ollut nyt sen verran menossa, että minun on tarvinnut ostaa kaupasta evästä on the go. Voin kertoa, että on olemassa hyvin vähän valmisruokia, jotka eivät sisältäisi lisättyä sokeria tai dekstroosia, glukoosia tms. Jopa mun nopeen elämän lempparit kalapullat sisältää sokeria. Kyllähän niitä vaihtoehtoja löytyy, kun vain jaksaa etsiä enkä vieläkään ole nääntynyt nälkään vaikka kalapullat ovatkin jääneet hyllyyn. Oikeastaan tämä projekti saa minut jatkuvasti tekemään parempia valintoja tahtomattanikin. Ja se tuntuu hyvältä ja tekee paremman mielen vaikka välillä jörötänkin.

Kai sisukaskin voi hairahdella?

Päätin tätä talvea varten, että kaamosmasennusta ei ole olemassa. Tänään aurinko oli taivaalla työpäivän loppuun asti (klo 17:00) ja lauantaina nautimme miehen kanssa piknikin Hakaniemen rannassa, kun aurinko paistoi suoraan kasvoihimme ja lämmitti nenänpäätä mukavasti. Työkaveri sanoi tänään, että sen kaiken pimeyden, joka on jo pitkään ollut huomaa vasta kun tulee taas valoisaa. Pakko myöntää, että vaikka kuinka päätin mennä sisulla pimeyden läpi ja etten antaisi sen vaikuttaa, niin huomaan selkeästi valon antavan lisää virtaa ja piristävän mieltä. Tekis mieli antaa aurigolle iso halaus näin menneen ystävän päivän kunniaksi: kiva kun oot taas täällä meidän kanssa!

Minulta kyseltiin taas miten sokeriton elämä sujuu. Vastasin, että menee varmaan niin hyvin kuin voi mennä. En ole ihan totaalisesti lyönyt hanskoja tiskiin ja mennyt ostamaan irtokarkkeja isoa säkkiä vaikka tekikin mieli, kun näin niiden olevan tarjouksessa lähikaupassa. Kävelin vahvana ohi ja tein kotona tuttuja riisikakkuja reiluilla päällisillä, jonka jälkeen unohdin koko karkit. Olen kuitenkin huomannut hairahtelevani välillä sinne tänne ajatuksissani ja en ehkä ole ollut niin tarkkana kuin alussa. Toisaalta se johtuu siitä, että ensimmäinen kuukausi loi jo uusia rutiineja projektiin, jotka olen omaksunut jo melkein automaattisiksi ja minun ei tarvitse ajatella enää niin paljon. Toisaalta seassa on pari lipsumista, jotka ovat tapahtuneet puhtaasti ajatuksesta: "Ei kai tämä nyt haittaa". Pari kertaa ollaan ostettu kotiin dekstroosia sisältäviä sipsejä. Valehtelin itselleni, etten muka tietäisi mitä se on, mutta omatuntoni pisti minut taas googlen ääreen ennen kuin ehdin tunkea enempää dekstroosia eli rypälesokeria sisuksiini. Nyt olen jättänyt dekstroosin jo historiaan.

Kaikesta sisukkuudesta huolimatta pimeys on välillä päässyt luikertelemaan muureistani läpi ja tilanne on vaatinut viinilasillista silloin tällöin. Tammikuu meni ihan vahingossa tipattomasti, mutta helmikuun viikonloppuina pari lasia viiniä on tuntunut hyvältä ratkaisulta arjen keskellä. Olen päätynyt kaiken googlettelun jälkeen kuivaan valkoviiniin, sillä siinä on vähiten sokeria ja tietääkseni sekin on viinin valmistuksessa rypäleistä jäänyttä eli luonnollista sokeria. Luen kuitenkin edelleen aina uusien tuotteiden ainesosaluettelon tarkasti läpi eli vaikka mennäänkin jo toista kuukautta niin edelleen löydän tuotteita, joiden en vain aikaisemmin ole ajatellut olevan niin sokerisia.

Ens viikolla alkaa kouluissa hiihtoloma eli mullakin on viikko vapaata! Olen seuraillut säätilanteen etenemistä mielenkiinnolla, koska olemme päättäneet mennä muutamaksi yöksi metsään seikkailemaan. Meillä on nyt uusi ihan huipputeltta, jota pitää päästä testaamaan ja muutenkin kaipaan päästä metsän siimekseen vaeltelemaan. Retkieväät ovat aikaisemmin poikkeuksetta sisältäneet sokeria, joten haastetta lienee sen suhteen luvassa, kun etsin vaihtoehtoja. Olen kuitenkin mielestäni pärjännyt ihan mallikkaasti näitä hairahduksia jos vähän katselee läpi sormien. Laskeskelin, että puolentoista kuukauden aikana hairahdukset ja vahingot ovat varmaan laskeneet ruokavaliooni valkoista sokeria noin 20 gramman verran. Vaikka ajatus olikin päästä läpi nollatoleranssilla niin en ole pettynyt itseeni päin vastoin. Jatkan eteenpäin kevääseen hyvällä tohinalla ja iloisena siitä, miten hyvin olen selvinnyt ilman valkoista kaveriani.

Synninpäästö ja kapinaa

Tänään, kun minulta kysyttiin miten sokerittomani etenee, minua hiukan kirvelsi vastata kysymykseen. Tunsin pientä syyllisyyttä ja olen tuntenut eilisestä lähtien. Tein eilen nimittäin tokan mokani ja vielä tarkoituksella.

Tämä viikko on ollut hiukan raskas, sillä sairastuin alkuviikosta flunssaan. Olen suhtautunut räkäiseen ystävääni melko lempeästi, sillä syksyn jatkuvan sairastelun aikana ehdin jo keksiä vapaa-ajalleni muutakin tekemistä kuin urheilua. Harmittaahan se kuitenkin vähän etten pääse mittelemään voimiani kiipeilyseinällä tai testaamaan taitavuuttani akrobatiaa tehdessä. Sen lisäksi työkaverini on myös flunssainen ja toinen on kuumeessa ollut sairaslomalla koko viikon. Oma flunssani on kuitenkin ollut sen verran kevyt, että pystyin töihin, mutta pakko myöntää, että se on kuormittanut selvästi tavallista enemmän. Olen pitänyt positiivista mieltä kiittelemällä  kroppaani siitä, että se pystyi olemaan jo kolme viikkoa terveenä, mikä onkin tämän lukuvuoden ennätys ja liikunnallisesti parhaat kolme viikkoa pitkään aikaan. Olen siis ihan positiivisella mielellä kaikesta huolimatta, mutta eilen kaipasin jotain ekstraherkkua tämän flunssakauden keskelle.

Menin siis töistä suoraan kauppaan ja kiertelin hyllyjä siinä toivossa, että kaiken sen roskan keskeltä löytyisi jotakin uutuusherkkua, minkä voisin viedä kotiini. Olen jo tovin haaveillut jostakin leivän korvikkeesta, sillä riisikakut meinaavat välillä pursua korvista. Kävelin siis näkkileipähyllylle ja katsoin kaihoisasti vaihtoehtoja. Takkuilevaan mahaani en vieläkään uskalla laittaa hapankorppuja tai tavallista näkkileipää ja kaikissa gluteenittomissa on sokeria. Yhtäkkiä silmäni suuntautuivat kuitenkin ylähyllylle, jossa näin runsaasti siemenillä höystettyä leipästä ja paketissa lukee gluteeniton kaura! Vilkaisen nopesti ainesosaluetteloa ja hyväksyin sen huomatessani, että ei yhtään e-koodia ja lista oli melko lyhyt. Wipii, paketin päällä lukee vielä gourmet, ei voi siis mennä vikaan vaikka parinsadan gramman näkkileivät maksaakin 5 euroa. Nappasin koriin vielä pari purkkia kikherneitä ja näin jo silmissäni ihanan hummuksella ja juustolla höystetyn gourmet näkkileivän. Jesjesjes äkkiä kotiin.

Kotona valmistelin hummuksen ja pistin varsinaisen ruoan lohta ja bataattia uuniin tekeytymään. Taiteilin leivälle hyvän kasan hummusta ja juustoa ja kihertelin jo hiukan onnellisena siitä, että löysin vihdoin jotakin muuta kuin riisikakkuja syötäväksi. Lueskelin vielä kerran siinä sivussa paketin tuoteselostetta, kunnes silmiini osui: ruokosokeri. Koko ajatus täydellisestä leivästä valui tuon sanan mukana taas jonnekin saavuttamattomiin. En voinut uskoa, etten huomannut sitä jo kaupassa! Perkeleen leipä maksoi 5 euroa! Tutkailin ravintoainejakaumaa ja sain selville, että sokeria oli sadassa grammassa 2 grammaa. Mietiskelin hetken. Olin yksin kotona. Mitä väliä ja haukkasin palasen! Haukkasin toisenkin, kolmannen ja ahmaisin koko leivän! Muahah tunsin itseni kapinalliseksi ja vähän kovikseksi, kun noin vain menin rikkomaan omia sääntöjäni.

Tämän jälkeen mies tuli kotiin ja minun oli heti pakko tunnustaa sille. Puolustelin tekoani kalliilla hinnalla ja sillä, että sokeria oli niin vähän. Viinipulloissa noin pientä sokerimäärää ei edes tarvitse ilmoittaa! Vakuuttelin itselleni etten ole pilannut mitään, mutta pakko myöntää, etten syö niitä leipiä ihan puhataalla omalla tunnolla. Tänään kerroin tästä työkaverilleni ja heitin, et eihän se ole niin vakavaa. Vastaus oli, että ei olekaan, take it easy. Aion omaksua tämän rennon asenteen ja syödä koko viiden euron paketin sen enempää miettimättä. En kuitenkaan tämän projektin aikana osta niitä enää uudestaan. Olen siis tehnyt syntiä ja tulen vielä tekemäänkin, tämä tunnustus saa luvan heittää sen harteiltani.