Tai en tiedä kuinka uusi se enää on, mutta alku kuitenkin. Tällä kertaa projekti alkaakin 4.1.2017 ja päättyy 100 päivän päästä. Tekosyyni siihen etten voinut aloittaa 1. Päivä liittyy viikon talvivaellukseen, jonka teimme miehen kanssa vuoden vaihteessa. Metsäänhän kun siis ei voi ilman sokeria mennä. Nyt metsästä on kuitenkin palattu ja tekosyyt on jälleen kohdattava silmästä silmään. Härkää on otettava sarvista, on tartuttava hetkeen ja mitä näitä nyt on.
En valaistunut viime projektin aikana, mutta opin riippuvuudestani ja totesin loppuvuodesta uudestaan kuinka sokeri saattaa hiipiä elämääni melkein huomaamatta ja helposti. Oloni oli mitä parhain projektin lopussa ja pohdin jopa sokerin jättämistä koko loppu vuodeksikin. Tuli kesä ja kahden kuukauden super retki miehen kanssa, jolloin reissasimme kaikki kamamme pakattuna pieneen henkilöautoon ympäri suomea, ruotsia ja norjaa kiipeilemässä ja retkeilemässä. Heitin huolet romukoppaan ja elin elämää, josta olin koko kevään unelmoinut. Aika usein hyvä kiipeilypäivä päättyi irttaripussin tuhoamiseen ja en olisi voinut välittää enempää. Who cares, elämä on niin ihanaa ja karkki on hyvää.
Arkeen palatessa oli 100 päivän projekti edelleen muistissani kirkkaasti. Mikään ei kuitenkaan ole minulle tuhoavampaa kuin ajattelutapa: "No eihän nyt yksi pulla viikossa pahaa tee.." tai "Jos nyt tämän kerran herkuttelis viikonlopun kunniaksi ja ostais jotakin pientä...". Pian huomaankin, että herkkukaappi paisuu vähän turhan isoihin mittoihin ja löydän itseni iltaisin sängystä karkkipussin ja kirjan kanssa rentoutumasta. "No kun on nyt taas ollut rankkaa niin olenhan minä nyt pienen herkkuhetken tässä jo ansainnut...". Huoh.
Sokeri vei siis loppuvuoden erän. Viime vuoden viimeiseen tekstiin olin kurjoittanu, että sokerittomuudesta oli tullut uusi osa olemustani. Jaaha. Olipas mahtailevaa. Kyseinen lause kuulostaa tällä hetkellä aika utopistiselta, mutta onneksi tiedän sen olevan mahdollista. Siihen tähdätään. Tästä se taas lähtee!
keskiviikko 4. tammikuuta 2017
torstai 14. huhtikuuta 2016
100 päivää, mitäs sitten?
Aurinkoinen kevät on pitänyt minua otteessaan viimeisen parin kuukauden aikana. En ole malttanut pysähtyä kirjoittamaan projektistani, sillä ulkoilma ja liikkuminen on vetänyt enemmän puoleensa. Olen siis ollut terveenä ja tehnyt tämän lukuvuoden ennätyksen terveiden päivien suhteen!
Toinen syy hiljaisuuteeni on liittynyt siihen, että projektin loppuosa on kertakaikkiaan tuntunut helpolta. Tuntuu siltä, että murtauduin vihdoin ulos sokerikahleistani ja sokeriaddiktioni on joutunut kokemaan jotakin uutta. Olen nimittäin unohtanut sen kokonaan. Sokerittomuudesta on tullut uusi osa olemustani ja luonnollinen asia elämässäni. Minun ei ole sen kummemmin tarvinnut sitä ajatella, mitä nyt muutaman kerran kieltäytyä tarjotuista herkuista ja jatkaa ainesosaluetteloiden lukemista.
Olimme Aliisan kanssa myymässä rytkyjämme kattilahallin kirpputorilla viime viikonloppuna ja siinä rupatellessamme tuli puheeksi edelleen käynnissä oleva sokerittomuuteni.
-Millos sulla nyt sitten loppuu se lakko? kysyi ystäväni.
-En oikeestaan ees tiiä! Ei tässä enää kai oo ku muutama päivä, vois ihan laskea kalenterista...
Niinpä kaivoin kalenterin esiin ja aloin laskemaan kuluneen vuoden päiviä. Ihmetyksekseni huomasin, että 100. päivä oli ollut edellisenä päivänä! Projektini oli siis tullut päätökseen huomaamattani enkä edes ollut siitä kauhean kiinnostunut. Yksi iso päässäni pyörinyt kysymys liittyi nimittäin edelleen siihen, että mitäs sitten? Monet kyselivät, että vedänkö sitten karkkipussin ja pullaa heti tämän jälkeen? Minä en osannut vastata, enkä osaa vieläkään.
Projektin päättymisen kunniaksi olen hullutellut syömällä maustamatonta soijajogurttia, jossa oli pari grammaa sokeria sataa grammaa kohden ja nauttimalla vissyn, jota oli hiukan makeutettu hedelmäsokerilla. Nämä tosiaan ovat olleet villeimmät tekoni sokerittoman päättymisen kunniaksi, muuten olen jatkanut samalla linjalla kuin aikaisemmatkin 100 päivää. Olen kyllä kulkenut ihmeissäni kaupassa katselemassa kaikkia mahdollisuuksia, jotka ovat olleet nyt niin pitkään kiellettyjä. Olen miettinyt korvapuustia, mutta en vielä pistänyt sellaista suuhuni. Miksi?
Olen sokerittomattomalla ruokavaliollani saanut paljon hyviä asioita elämääni lisää. Näistä huomioista voi jo tehdä listaa:
- Ruokahalun parantuminen ja terveellisten ruokien himoitseminen
- Terveen nälkä-kylläisyys mekanismin toimiminen
- Mielitekojen vähentyminen
- Tasaisempi mieliala
- Energisempi vointi
- Vatsavaivojen ja turvotuksen väheneminen
- Makuaistin terävöityminen ja parantuminen
Näistä merkittävin asia itselleni on ollut mielialojen tasaantuminen. Olen pystynyt ottamaan vastoinkäymisiä vastaan vahvemmin kuin ennen ja pitkään mietin voiko sokerittomuuteni oikeasti liittyä siihen, mutta siltä se todella tuntuu. Moniin asioihin on varmaati liittynyt se, että olen nyt kaikin puolin syönyt terveellisemmin viimeisen neljän kuukauden aikana, kun sokeriherkut ovat vaihtuneet hedelmiin ja isoihin aterioihin kunnon ruokaa.
Olen siis nyt pisteessä, jossa joudun todella pohtimaan haluanko palata vanhaan ruokavaliooni. Vaikka olen päässyt himoista eroon minusta silti tuntuu, että vanhoihin tapoihin voisi helposti lipsahtaa takaisin jos vain antaisin. Siksi kai edelleen pähkäilen, että mitä sitten. En ole kokenut valaistusta asian suhteen, mutta tuntuu siltä, että olen nyt enemmän oikealla polulla kuin aikaisemmin. Isoin miinus sokerittomuudessa liittyy sosiaalisiin tilanteisiin, kun joku on vaivalla ja taidolla leiponut hienon kakun ja sitten pitäisi kieltäytyä kun sitä tarjotaan. Ehkäpä ensimmäinen pulla tai kakkupala tuleekin liittymään tällaiseen tilanteeseen? Nyt aion vielä muuten hetken jatkaa pähkäilyäni ja jatkaa muuten samalla linjalla vain hieman höllemmin.
Olen mielettömän iloinen siitä, että lähdin tähän projektiin. Se on antanut ja opettanut valtavasti. Suosittelen lämpimästi kaikille haastetta ryhtyä sokerittomaksi sadaksi päiväksi. Nyt olen viettänyt 100 päivää ilman alkoholia viime vuonna ja 100 päivää ilman sokeria tänä vuonna, mitäs ensi vuonna sitten?
Toinen syy hiljaisuuteeni on liittynyt siihen, että projektin loppuosa on kertakaikkiaan tuntunut helpolta. Tuntuu siltä, että murtauduin vihdoin ulos sokerikahleistani ja sokeriaddiktioni on joutunut kokemaan jotakin uutta. Olen nimittäin unohtanut sen kokonaan. Sokerittomuudesta on tullut uusi osa olemustani ja luonnollinen asia elämässäni. Minun ei ole sen kummemmin tarvinnut sitä ajatella, mitä nyt muutaman kerran kieltäytyä tarjotuista herkuista ja jatkaa ainesosaluetteloiden lukemista.
Olimme Aliisan kanssa myymässä rytkyjämme kattilahallin kirpputorilla viime viikonloppuna ja siinä rupatellessamme tuli puheeksi edelleen käynnissä oleva sokerittomuuteni.
-Millos sulla nyt sitten loppuu se lakko? kysyi ystäväni.
-En oikeestaan ees tiiä! Ei tässä enää kai oo ku muutama päivä, vois ihan laskea kalenterista...
Niinpä kaivoin kalenterin esiin ja aloin laskemaan kuluneen vuoden päiviä. Ihmetyksekseni huomasin, että 100. päivä oli ollut edellisenä päivänä! Projektini oli siis tullut päätökseen huomaamattani enkä edes ollut siitä kauhean kiinnostunut. Yksi iso päässäni pyörinyt kysymys liittyi nimittäin edelleen siihen, että mitäs sitten? Monet kyselivät, että vedänkö sitten karkkipussin ja pullaa heti tämän jälkeen? Minä en osannut vastata, enkä osaa vieläkään.
Projektin päättymisen kunniaksi olen hullutellut syömällä maustamatonta soijajogurttia, jossa oli pari grammaa sokeria sataa grammaa kohden ja nauttimalla vissyn, jota oli hiukan makeutettu hedelmäsokerilla. Nämä tosiaan ovat olleet villeimmät tekoni sokerittoman päättymisen kunniaksi, muuten olen jatkanut samalla linjalla kuin aikaisemmatkin 100 päivää. Olen kyllä kulkenut ihmeissäni kaupassa katselemassa kaikkia mahdollisuuksia, jotka ovat olleet nyt niin pitkään kiellettyjä. Olen miettinyt korvapuustia, mutta en vielä pistänyt sellaista suuhuni. Miksi?
Olen sokerittomattomalla ruokavaliollani saanut paljon hyviä asioita elämääni lisää. Näistä huomioista voi jo tehdä listaa:
- Ruokahalun parantuminen ja terveellisten ruokien himoitseminen
- Terveen nälkä-kylläisyys mekanismin toimiminen
- Mielitekojen vähentyminen
- Tasaisempi mieliala
- Energisempi vointi
- Vatsavaivojen ja turvotuksen väheneminen
- Makuaistin terävöityminen ja parantuminen
Näistä merkittävin asia itselleni on ollut mielialojen tasaantuminen. Olen pystynyt ottamaan vastoinkäymisiä vastaan vahvemmin kuin ennen ja pitkään mietin voiko sokerittomuuteni oikeasti liittyä siihen, mutta siltä se todella tuntuu. Moniin asioihin on varmaati liittynyt se, että olen nyt kaikin puolin syönyt terveellisemmin viimeisen neljän kuukauden aikana, kun sokeriherkut ovat vaihtuneet hedelmiin ja isoihin aterioihin kunnon ruokaa.
Olen siis nyt pisteessä, jossa joudun todella pohtimaan haluanko palata vanhaan ruokavaliooni. Vaikka olen päässyt himoista eroon minusta silti tuntuu, että vanhoihin tapoihin voisi helposti lipsahtaa takaisin jos vain antaisin. Siksi kai edelleen pähkäilen, että mitä sitten. En ole kokenut valaistusta asian suhteen, mutta tuntuu siltä, että olen nyt enemmän oikealla polulla kuin aikaisemmin. Isoin miinus sokerittomuudessa liittyy sosiaalisiin tilanteisiin, kun joku on vaivalla ja taidolla leiponut hienon kakun ja sitten pitäisi kieltäytyä kun sitä tarjotaan. Ehkäpä ensimmäinen pulla tai kakkupala tuleekin liittymään tällaiseen tilanteeseen? Nyt aion vielä muuten hetken jatkaa pähkäilyäni ja jatkaa muuten samalla linjalla vain hieman höllemmin.
Olen mielettömän iloinen siitä, että lähdin tähän projektiin. Se on antanut ja opettanut valtavasti. Suosittelen lämpimästi kaikille haastetta ryhtyä sokerittomaksi sadaksi päiväksi. Nyt olen viettänyt 100 päivää ilman alkoholia viime vuonna ja 100 päivää ilman sokeria tänä vuonna, mitäs ensi vuonna sitten?
keskiviikko 24. helmikuuta 2016
Avantojöröttäjät
Tämä on se viikko mistä mulle on lapset töissä jo pitkään toitottanut: "Me mennään Espanjaan ja siellä on uima-allas ja aurinko!". "Mepä mennäänki Leville ja päästään siellä poreammeeseen!" Joku lapsista oli sitä mieltä, että heidän perheensä käy varmaan mummia näkemässä, italiassa, espanjassa, laivalla ja laskettelemassa. Aikamoinen aktiivilomailija, vaikka mukana saattoi toki olla hiukkasen satua. Mut kenenpä jutuissa ei olisi.
Lapset katto mua vähän kummissaan, kun mä sanoin meneväni metsään telttailemaan. Taivaalta on satanut kiitettävästi loskaa ja silti mä haluaisin päästä kuuntelemaan puiden huminaa ja nuotion rätinää. Viikonlopun molemmat päivät meni kiipeillessä ja sitten se iski: kiipeilykuume. Niin kävi miehellekin ja muutimmekin suunnitelmamme rinkkojen pakkaamisesta täydelliseen palautumiseen, jotta tiistaina kiipeilyt taas onnistuisi. Suuntasimme siis maanantai iltana askelemme avantoon ja savusaunaan, jonka lisäksi nappailimme magnesiumia vähän pitkin päivää. Avanto ja sauna kuusijärven rauhoittavassa ympäristössä oli kyllä hyvä aloitus lomalle, vaikka ei puiden katveeseen yöksi jäätykään. Olin rohkea ja pulahdin avantoon ihan kunnolla ainakin kolme kertaa! En tosin mitään verrattuna niihin avantoveteraaneihin, jotka naama coolina kävelee ilmekään värähtämättä hitaasti kaulaa myöten kylmään veteen ja jöröttää sitten siellä parisen minuuttia kuin se ei olisi mitään. Mä kattelin niitä tyyppejä vähän hämmentyneenä ja irvistäen astuin portaat alas veteen ja liuvuin uinti asentoon -nopea käännös- ja hätääntynyt räpistely takaisin laiturille. Pikainen kipitys takaisin saunan lämpöön, jossa suunnittelin jo seuraavan päivän kiipeilyjä.
Valitettavasti kaikista toimista huolimatta heräsin aamulla jumisena ja väsyneenä. Lähdimme silti kiipeilemään, koska niin oli päätetty ja sinä päivänä ei jotenkin ollut sellanen nuori ja spontaaninen olo vaan halusin turvautua suunnitelmiin ja tuttuun paikkaan. Kiipeilyt sujui ihan ok, ei kuitenkaan niin hyvin kuin olisin toivonut, koska koko ajan väsytti. Väänsin siinä sitten yhtä reittiä, jossa tuli aika paljon painetta vasemmalle kädelle ja yhtäkkiä kipu lävisti koko kämmenen ja kun tipuin patjalle, muistin viikonloppuna tunteneeni samassa kohtaa hiukan kipua. Great. Koitin ottaa kahvasta kiinni ja sekin sattui aika tavalla. Pidin vähän taukoa ja pystyin vielä vähän kiipeämään, mutta lopulta päätin vain jättää treenin siihen ja säästää kättä. Nyt kättä vähän tunnusteltuani tapahtuman jälkeen se tuntuu vähän siltä, että parin sormen jänteet voi olla venähtäneinä. Käsi kuitenkin toimii ihan hyvin, sen käyttäminen vain nyt hiukan sattuu.
Tämän kiipeilypalautumisspektaakkelin takia metsäreissu meni siis hiukan mönkään. Vaikka kuinka olisin halunnut päästä testailemaan uutta telttaa niin kaikesta epäonnesta huolimatta olen ollut tyytyväinen loman aloitukseemme. Loma jatkuu huomisesta lähtien parilla yöllä fiinisti kylpylöiden ja hotellissa nukkuen. Luulis sen jos minkä parantavan käsivamman ja muutkin ruhjeet. Alkuvuoden olen myös tainnut kerätä jonkinmoista henkistä kuormaa mukanani väsymyksestä päätellen. Jospa siellä nukkuisin senkin pois.
Olen huomannut, että varsinkin tällaisissa tilanteissa kaipaisin vähän karkkia. Ihan kuin se jotenkin voisi lohduttaa jos voisin pyöritellä salmiakkia kielen ympäri. Siskon kysyessä miten sokeriton sujuu, vastasin totuudenmukaisesti hyvin, mutta hiukan hammastapurren. Olen siis edelleen pysynyt siitä erossa vaikkakin vähän turhautuneena taas huomannut miljoona tuotetta joita en voi syödä niiden sokeripitoisuutensa takia. Olen nimittäin ollut nyt sen verran menossa, että minun on tarvinnut ostaa kaupasta evästä on the go. Voin kertoa, että on olemassa hyvin vähän valmisruokia, jotka eivät sisältäisi lisättyä sokeria tai dekstroosia, glukoosia tms. Jopa mun nopeen elämän lempparit kalapullat sisältää sokeria. Kyllähän niitä vaihtoehtoja löytyy, kun vain jaksaa etsiä enkä vieläkään ole nääntynyt nälkään vaikka kalapullat ovatkin jääneet hyllyyn. Oikeastaan tämä projekti saa minut jatkuvasti tekemään parempia valintoja tahtomattanikin. Ja se tuntuu hyvältä ja tekee paremman mielen vaikka välillä jörötänkin.
Lapset katto mua vähän kummissaan, kun mä sanoin meneväni metsään telttailemaan. Taivaalta on satanut kiitettävästi loskaa ja silti mä haluaisin päästä kuuntelemaan puiden huminaa ja nuotion rätinää. Viikonlopun molemmat päivät meni kiipeillessä ja sitten se iski: kiipeilykuume. Niin kävi miehellekin ja muutimmekin suunnitelmamme rinkkojen pakkaamisesta täydelliseen palautumiseen, jotta tiistaina kiipeilyt taas onnistuisi. Suuntasimme siis maanantai iltana askelemme avantoon ja savusaunaan, jonka lisäksi nappailimme magnesiumia vähän pitkin päivää. Avanto ja sauna kuusijärven rauhoittavassa ympäristössä oli kyllä hyvä aloitus lomalle, vaikka ei puiden katveeseen yöksi jäätykään. Olin rohkea ja pulahdin avantoon ihan kunnolla ainakin kolme kertaa! En tosin mitään verrattuna niihin avantoveteraaneihin, jotka naama coolina kävelee ilmekään värähtämättä hitaasti kaulaa myöten kylmään veteen ja jöröttää sitten siellä parisen minuuttia kuin se ei olisi mitään. Mä kattelin niitä tyyppejä vähän hämmentyneenä ja irvistäen astuin portaat alas veteen ja liuvuin uinti asentoon -nopea käännös- ja hätääntynyt räpistely takaisin laiturille. Pikainen kipitys takaisin saunan lämpöön, jossa suunnittelin jo seuraavan päivän kiipeilyjä.
Valitettavasti kaikista toimista huolimatta heräsin aamulla jumisena ja väsyneenä. Lähdimme silti kiipeilemään, koska niin oli päätetty ja sinä päivänä ei jotenkin ollut sellanen nuori ja spontaaninen olo vaan halusin turvautua suunnitelmiin ja tuttuun paikkaan. Kiipeilyt sujui ihan ok, ei kuitenkaan niin hyvin kuin olisin toivonut, koska koko ajan väsytti. Väänsin siinä sitten yhtä reittiä, jossa tuli aika paljon painetta vasemmalle kädelle ja yhtäkkiä kipu lävisti koko kämmenen ja kun tipuin patjalle, muistin viikonloppuna tunteneeni samassa kohtaa hiukan kipua. Great. Koitin ottaa kahvasta kiinni ja sekin sattui aika tavalla. Pidin vähän taukoa ja pystyin vielä vähän kiipeämään, mutta lopulta päätin vain jättää treenin siihen ja säästää kättä. Nyt kättä vähän tunnusteltuani tapahtuman jälkeen se tuntuu vähän siltä, että parin sormen jänteet voi olla venähtäneinä. Käsi kuitenkin toimii ihan hyvin, sen käyttäminen vain nyt hiukan sattuu.
Tämän kiipeilypalautumisspektaakkelin takia metsäreissu meni siis hiukan mönkään. Vaikka kuinka olisin halunnut päästä testailemaan uutta telttaa niin kaikesta epäonnesta huolimatta olen ollut tyytyväinen loman aloitukseemme. Loma jatkuu huomisesta lähtien parilla yöllä fiinisti kylpylöiden ja hotellissa nukkuen. Luulis sen jos minkä parantavan käsivamman ja muutkin ruhjeet. Alkuvuoden olen myös tainnut kerätä jonkinmoista henkistä kuormaa mukanani väsymyksestä päätellen. Jospa siellä nukkuisin senkin pois.
Olen huomannut, että varsinkin tällaisissa tilanteissa kaipaisin vähän karkkia. Ihan kuin se jotenkin voisi lohduttaa jos voisin pyöritellä salmiakkia kielen ympäri. Siskon kysyessä miten sokeriton sujuu, vastasin totuudenmukaisesti hyvin, mutta hiukan hammastapurren. Olen siis edelleen pysynyt siitä erossa vaikkakin vähän turhautuneena taas huomannut miljoona tuotetta joita en voi syödä niiden sokeripitoisuutensa takia. Olen nimittäin ollut nyt sen verran menossa, että minun on tarvinnut ostaa kaupasta evästä on the go. Voin kertoa, että on olemassa hyvin vähän valmisruokia, jotka eivät sisältäisi lisättyä sokeria tai dekstroosia, glukoosia tms. Jopa mun nopeen elämän lempparit kalapullat sisältää sokeria. Kyllähän niitä vaihtoehtoja löytyy, kun vain jaksaa etsiä enkä vieläkään ole nääntynyt nälkään vaikka kalapullat ovatkin jääneet hyllyyn. Oikeastaan tämä projekti saa minut jatkuvasti tekemään parempia valintoja tahtomattanikin. Ja se tuntuu hyvältä ja tekee paremman mielen vaikka välillä jörötänkin.
maanantai 15. helmikuuta 2016
Kai sisukaskin voi hairahdella?
Päätin tätä talvea varten, että kaamosmasennusta ei ole olemassa. Tänään aurinko oli taivaalla työpäivän loppuun asti (klo 17:00) ja lauantaina nautimme miehen kanssa piknikin Hakaniemen rannassa, kun aurinko paistoi suoraan kasvoihimme ja lämmitti nenänpäätä mukavasti. Työkaveri sanoi tänään, että sen kaiken pimeyden, joka on jo pitkään ollut huomaa vasta kun tulee taas valoisaa. Pakko myöntää, että vaikka kuinka päätin mennä sisulla pimeyden läpi ja etten antaisi sen vaikuttaa, niin huomaan selkeästi valon antavan lisää virtaa ja piristävän mieltä. Tekis mieli antaa aurigolle iso halaus näin menneen ystävän päivän kunniaksi: kiva kun oot taas täällä meidän kanssa!
Minulta kyseltiin taas miten sokeriton elämä sujuu. Vastasin, että menee varmaan niin hyvin kuin voi mennä. En ole ihan totaalisesti lyönyt hanskoja tiskiin ja mennyt ostamaan irtokarkkeja isoa säkkiä vaikka tekikin mieli, kun näin niiden olevan tarjouksessa lähikaupassa. Kävelin vahvana ohi ja tein kotona tuttuja riisikakkuja reiluilla päällisillä, jonka jälkeen unohdin koko karkit. Olen kuitenkin huomannut hairahtelevani välillä sinne tänne ajatuksissani ja en ehkä ole ollut niin tarkkana kuin alussa. Toisaalta se johtuu siitä, että ensimmäinen kuukausi loi jo uusia rutiineja projektiin, jotka olen omaksunut jo melkein automaattisiksi ja minun ei tarvitse ajatella enää niin paljon. Toisaalta seassa on pari lipsumista, jotka ovat tapahtuneet puhtaasti ajatuksesta: "Ei kai tämä nyt haittaa". Pari kertaa ollaan ostettu kotiin dekstroosia sisältäviä sipsejä. Valehtelin itselleni, etten muka tietäisi mitä se on, mutta omatuntoni pisti minut taas googlen ääreen ennen kuin ehdin tunkea enempää dekstroosia eli rypälesokeria sisuksiini. Nyt olen jättänyt dekstroosin jo historiaan.
Kaikesta sisukkuudesta huolimatta pimeys on välillä päässyt luikertelemaan muureistani läpi ja tilanne on vaatinut viinilasillista silloin tällöin. Tammikuu meni ihan vahingossa tipattomasti, mutta helmikuun viikonloppuina pari lasia viiniä on tuntunut hyvältä ratkaisulta arjen keskellä. Olen päätynyt kaiken googlettelun jälkeen kuivaan valkoviiniin, sillä siinä on vähiten sokeria ja tietääkseni sekin on viinin valmistuksessa rypäleistä jäänyttä eli luonnollista sokeria. Luen kuitenkin edelleen aina uusien tuotteiden ainesosaluettelon tarkasti läpi eli vaikka mennäänkin jo toista kuukautta niin edelleen löydän tuotteita, joiden en vain aikaisemmin ole ajatellut olevan niin sokerisia.
Ens viikolla alkaa kouluissa hiihtoloma eli mullakin on viikko vapaata! Olen seuraillut säätilanteen etenemistä mielenkiinnolla, koska olemme päättäneet mennä muutamaksi yöksi metsään seikkailemaan. Meillä on nyt uusi ihan huipputeltta, jota pitää päästä testaamaan ja muutenkin kaipaan päästä metsän siimekseen vaeltelemaan. Retkieväät ovat aikaisemmin poikkeuksetta sisältäneet sokeria, joten haastetta lienee sen suhteen luvassa, kun etsin vaihtoehtoja. Olen kuitenkin mielestäni pärjännyt ihan mallikkaasti näitä hairahduksia jos vähän katselee läpi sormien. Laskeskelin, että puolentoista kuukauden aikana hairahdukset ja vahingot ovat varmaan laskeneet ruokavaliooni valkoista sokeria noin 20 gramman verran. Vaikka ajatus olikin päästä läpi nollatoleranssilla niin en ole pettynyt itseeni päin vastoin. Jatkan eteenpäin kevääseen hyvällä tohinalla ja iloisena siitä, miten hyvin olen selvinnyt ilman valkoista kaveriani.
Minulta kyseltiin taas miten sokeriton elämä sujuu. Vastasin, että menee varmaan niin hyvin kuin voi mennä. En ole ihan totaalisesti lyönyt hanskoja tiskiin ja mennyt ostamaan irtokarkkeja isoa säkkiä vaikka tekikin mieli, kun näin niiden olevan tarjouksessa lähikaupassa. Kävelin vahvana ohi ja tein kotona tuttuja riisikakkuja reiluilla päällisillä, jonka jälkeen unohdin koko karkit. Olen kuitenkin huomannut hairahtelevani välillä sinne tänne ajatuksissani ja en ehkä ole ollut niin tarkkana kuin alussa. Toisaalta se johtuu siitä, että ensimmäinen kuukausi loi jo uusia rutiineja projektiin, jotka olen omaksunut jo melkein automaattisiksi ja minun ei tarvitse ajatella enää niin paljon. Toisaalta seassa on pari lipsumista, jotka ovat tapahtuneet puhtaasti ajatuksesta: "Ei kai tämä nyt haittaa". Pari kertaa ollaan ostettu kotiin dekstroosia sisältäviä sipsejä. Valehtelin itselleni, etten muka tietäisi mitä se on, mutta omatuntoni pisti minut taas googlen ääreen ennen kuin ehdin tunkea enempää dekstroosia eli rypälesokeria sisuksiini. Nyt olen jättänyt dekstroosin jo historiaan.
Kaikesta sisukkuudesta huolimatta pimeys on välillä päässyt luikertelemaan muureistani läpi ja tilanne on vaatinut viinilasillista silloin tällöin. Tammikuu meni ihan vahingossa tipattomasti, mutta helmikuun viikonloppuina pari lasia viiniä on tuntunut hyvältä ratkaisulta arjen keskellä. Olen päätynyt kaiken googlettelun jälkeen kuivaan valkoviiniin, sillä siinä on vähiten sokeria ja tietääkseni sekin on viinin valmistuksessa rypäleistä jäänyttä eli luonnollista sokeria. Luen kuitenkin edelleen aina uusien tuotteiden ainesosaluettelon tarkasti läpi eli vaikka mennäänkin jo toista kuukautta niin edelleen löydän tuotteita, joiden en vain aikaisemmin ole ajatellut olevan niin sokerisia.
Ens viikolla alkaa kouluissa hiihtoloma eli mullakin on viikko vapaata! Olen seuraillut säätilanteen etenemistä mielenkiinnolla, koska olemme päättäneet mennä muutamaksi yöksi metsään seikkailemaan. Meillä on nyt uusi ihan huipputeltta, jota pitää päästä testaamaan ja muutenkin kaipaan päästä metsän siimekseen vaeltelemaan. Retkieväät ovat aikaisemmin poikkeuksetta sisältäneet sokeria, joten haastetta lienee sen suhteen luvassa, kun etsin vaihtoehtoja. Olen kuitenkin mielestäni pärjännyt ihan mallikkaasti näitä hairahduksia jos vähän katselee läpi sormien. Laskeskelin, että puolentoista kuukauden aikana hairahdukset ja vahingot ovat varmaan laskeneet ruokavaliooni valkoista sokeria noin 20 gramman verran. Vaikka ajatus olikin päästä läpi nollatoleranssilla niin en ole pettynyt itseeni päin vastoin. Jatkan eteenpäin kevääseen hyvällä tohinalla ja iloisena siitä, miten hyvin olen selvinnyt ilman valkoista kaveriani.
perjantai 5. helmikuuta 2016
Synninpäästö ja kapinaa
Tänään, kun minulta kysyttiin miten sokerittomani etenee, minua hiukan kirvelsi vastata kysymykseen. Tunsin pientä syyllisyyttä ja olen tuntenut eilisestä lähtien. Tein eilen nimittäin tokan mokani ja vielä tarkoituksella.
Tämä viikko on ollut hiukan raskas, sillä sairastuin alkuviikosta flunssaan. Olen suhtautunut räkäiseen ystävääni melko lempeästi, sillä syksyn jatkuvan sairastelun aikana ehdin jo keksiä vapaa-ajalleni muutakin tekemistä kuin urheilua. Harmittaahan se kuitenkin vähän etten pääse mittelemään voimiani kiipeilyseinällä tai testaamaan taitavuuttani akrobatiaa tehdessä. Sen lisäksi työkaverini on myös flunssainen ja toinen on kuumeessa ollut sairaslomalla koko viikon. Oma flunssani on kuitenkin ollut sen verran kevyt, että pystyin töihin, mutta pakko myöntää, että se on kuormittanut selvästi tavallista enemmän. Olen pitänyt positiivista mieltä kiittelemällä kroppaani siitä, että se pystyi olemaan jo kolme viikkoa terveenä, mikä onkin tämän lukuvuoden ennätys ja liikunnallisesti parhaat kolme viikkoa pitkään aikaan. Olen siis ihan positiivisella mielellä kaikesta huolimatta, mutta eilen kaipasin jotain ekstraherkkua tämän flunssakauden keskelle.
Menin siis töistä suoraan kauppaan ja kiertelin hyllyjä siinä toivossa, että kaiken sen roskan keskeltä löytyisi jotakin uutuusherkkua, minkä voisin viedä kotiini. Olen jo tovin haaveillut jostakin leivän korvikkeesta, sillä riisikakut meinaavat välillä pursua korvista. Kävelin siis näkkileipähyllylle ja katsoin kaihoisasti vaihtoehtoja. Takkuilevaan mahaani en vieläkään uskalla laittaa hapankorppuja tai tavallista näkkileipää ja kaikissa gluteenittomissa on sokeria. Yhtäkkiä silmäni suuntautuivat kuitenkin ylähyllylle, jossa näin runsaasti siemenillä höystettyä leipästä ja paketissa lukee gluteeniton kaura! Vilkaisen nopesti ainesosaluetteloa ja hyväksyin sen huomatessani, että ei yhtään e-koodia ja lista oli melko lyhyt. Wipii, paketin päällä lukee vielä gourmet, ei voi siis mennä vikaan vaikka parinsadan gramman näkkileivät maksaakin 5 euroa. Nappasin koriin vielä pari purkkia kikherneitä ja näin jo silmissäni ihanan hummuksella ja juustolla höystetyn gourmet näkkileivän. Jesjesjes äkkiä kotiin.
Kotona valmistelin hummuksen ja pistin varsinaisen ruoan lohta ja bataattia uuniin tekeytymään. Taiteilin leivälle hyvän kasan hummusta ja juustoa ja kihertelin jo hiukan onnellisena siitä, että löysin vihdoin jotakin muuta kuin riisikakkuja syötäväksi. Lueskelin vielä kerran siinä sivussa paketin tuoteselostetta, kunnes silmiini osui: ruokosokeri. Koko ajatus täydellisestä leivästä valui tuon sanan mukana taas jonnekin saavuttamattomiin. En voinut uskoa, etten huomannut sitä jo kaupassa! Perkeleen leipä maksoi 5 euroa! Tutkailin ravintoainejakaumaa ja sain selville, että sokeria oli sadassa grammassa 2 grammaa. Mietiskelin hetken. Olin yksin kotona. Mitä väliä ja haukkasin palasen! Haukkasin toisenkin, kolmannen ja ahmaisin koko leivän! Muahah tunsin itseni kapinalliseksi ja vähän kovikseksi, kun noin vain menin rikkomaan omia sääntöjäni.
Tämän jälkeen mies tuli kotiin ja minun oli heti pakko tunnustaa sille. Puolustelin tekoani kalliilla hinnalla ja sillä, että sokeria oli niin vähän. Viinipulloissa noin pientä sokerimäärää ei edes tarvitse ilmoittaa! Vakuuttelin itselleni etten ole pilannut mitään, mutta pakko myöntää, etten syö niitä leipiä ihan puhataalla omalla tunnolla. Tänään kerroin tästä työkaverilleni ja heitin, et eihän se ole niin vakavaa. Vastaus oli, että ei olekaan, take it easy. Aion omaksua tämän rennon asenteen ja syödä koko viiden euron paketin sen enempää miettimättä. En kuitenkaan tämän projektin aikana osta niitä enää uudestaan. Olen siis tehnyt syntiä ja tulen vielä tekemäänkin, tämä tunnustus saa luvan heittää sen harteiltani.
Tämä viikko on ollut hiukan raskas, sillä sairastuin alkuviikosta flunssaan. Olen suhtautunut räkäiseen ystävääni melko lempeästi, sillä syksyn jatkuvan sairastelun aikana ehdin jo keksiä vapaa-ajalleni muutakin tekemistä kuin urheilua. Harmittaahan se kuitenkin vähän etten pääse mittelemään voimiani kiipeilyseinällä tai testaamaan taitavuuttani akrobatiaa tehdessä. Sen lisäksi työkaverini on myös flunssainen ja toinen on kuumeessa ollut sairaslomalla koko viikon. Oma flunssani on kuitenkin ollut sen verran kevyt, että pystyin töihin, mutta pakko myöntää, että se on kuormittanut selvästi tavallista enemmän. Olen pitänyt positiivista mieltä kiittelemällä kroppaani siitä, että se pystyi olemaan jo kolme viikkoa terveenä, mikä onkin tämän lukuvuoden ennätys ja liikunnallisesti parhaat kolme viikkoa pitkään aikaan. Olen siis ihan positiivisella mielellä kaikesta huolimatta, mutta eilen kaipasin jotain ekstraherkkua tämän flunssakauden keskelle.
Menin siis töistä suoraan kauppaan ja kiertelin hyllyjä siinä toivossa, että kaiken sen roskan keskeltä löytyisi jotakin uutuusherkkua, minkä voisin viedä kotiini. Olen jo tovin haaveillut jostakin leivän korvikkeesta, sillä riisikakut meinaavat välillä pursua korvista. Kävelin siis näkkileipähyllylle ja katsoin kaihoisasti vaihtoehtoja. Takkuilevaan mahaani en vieläkään uskalla laittaa hapankorppuja tai tavallista näkkileipää ja kaikissa gluteenittomissa on sokeria. Yhtäkkiä silmäni suuntautuivat kuitenkin ylähyllylle, jossa näin runsaasti siemenillä höystettyä leipästä ja paketissa lukee gluteeniton kaura! Vilkaisen nopesti ainesosaluetteloa ja hyväksyin sen huomatessani, että ei yhtään e-koodia ja lista oli melko lyhyt. Wipii, paketin päällä lukee vielä gourmet, ei voi siis mennä vikaan vaikka parinsadan gramman näkkileivät maksaakin 5 euroa. Nappasin koriin vielä pari purkkia kikherneitä ja näin jo silmissäni ihanan hummuksella ja juustolla höystetyn gourmet näkkileivän. Jesjesjes äkkiä kotiin.
Kotona valmistelin hummuksen ja pistin varsinaisen ruoan lohta ja bataattia uuniin tekeytymään. Taiteilin leivälle hyvän kasan hummusta ja juustoa ja kihertelin jo hiukan onnellisena siitä, että löysin vihdoin jotakin muuta kuin riisikakkuja syötäväksi. Lueskelin vielä kerran siinä sivussa paketin tuoteselostetta, kunnes silmiini osui: ruokosokeri. Koko ajatus täydellisestä leivästä valui tuon sanan mukana taas jonnekin saavuttamattomiin. En voinut uskoa, etten huomannut sitä jo kaupassa! Perkeleen leipä maksoi 5 euroa! Tutkailin ravintoainejakaumaa ja sain selville, että sokeria oli sadassa grammassa 2 grammaa. Mietiskelin hetken. Olin yksin kotona. Mitä väliä ja haukkasin palasen! Haukkasin toisenkin, kolmannen ja ahmaisin koko leivän! Muahah tunsin itseni kapinalliseksi ja vähän kovikseksi, kun noin vain menin rikkomaan omia sääntöjäni.
Tämän jälkeen mies tuli kotiin ja minun oli heti pakko tunnustaa sille. Puolustelin tekoani kalliilla hinnalla ja sillä, että sokeria oli niin vähän. Viinipulloissa noin pientä sokerimäärää ei edes tarvitse ilmoittaa! Vakuuttelin itselleni etten ole pilannut mitään, mutta pakko myöntää, etten syö niitä leipiä ihan puhataalla omalla tunnolla. Tänään kerroin tästä työkaverilleni ja heitin, et eihän se ole niin vakavaa. Vastaus oli, että ei olekaan, take it easy. Aion omaksua tämän rennon asenteen ja syödä koko viiden euron paketin sen enempää miettimättä. En kuitenkaan tämän projektin aikana osta niitä enää uudestaan. Olen siis tehnyt syntiä ja tulen vielä tekemäänkin, tämä tunnustus saa luvan heittää sen harteiltani.
sunnuntai 31. tammikuuta 2016
Jäätelöjuttu
Mainitsin aikaisemmin, että olen puuhaillut raakajäätelöä herkuksi, jotta olen saanut lepyteltyä kolottavaa karkkihammastani. Karkkihammas ei muuten ole pitkään aikaan pahasti kolottanut! Nyt alkaa olemaan kuukausi sokeritonta takana, joten ehkä sokeria kaipaava mielenikin alkaa pikkuhiljaa rauhoittua ja huomata, että ohhoh sitähän pystyy näköjään elämään ilmankin. Voin pitää tätä jonkinlaisena välivoittona, jeah!
Minulta kysyttiin millaisella ohjeella olen värkännyt omaa raakajäzkiäni ja lupasin postata sen tänne blogiin, joten täältä pesee:
Raakajäätelö (tästä tuli sellainen litran jäätelöpaketti melkein täyteen suklaaversiona)
Pari hyvän kokosta pakastettua banaania
~2-3dl liotettuja cashew pähkinöitä
Vaniljajauhetta
(Hunajaa)
Näistä saa jo tosi hyvän kasaan. Mulla ei edes ollut vaniljajauhetta, mut tiedän et se sopis ihan älyttömän hyvin. Toimii siis ihan ilmankin. Eli pistä alkuvalmisteluiksi banaanit pakastimeen paloiteltuina ilman kuoria ja laita pähkinät veteen lillumaan. Parin tunnin päästä pistä eka cashew pähkinät ja sen verran liotusvettä messiin tehosekottimeen, että menee blenderissä tasaiseksi massaksi ja laita jäiset banaanit sekaan. Sen jälkeen mausteet ja jos kaipaat makeutusta lisää niin hunaja varmasti toimii. Banaanit on kuitenkin jo aika makeita ja toimii ihan itestäänkin.
Mä tein sit vielä silleen, et sekotin raakasuklaata mukaan. Siihen tuli:
Raakakaakaomassaa
Kookosöljyä
Hunajaa
Hiukan hyvää suolaa
(Kanelia, kardemummaa, vaniljajauhetta)
Ensin sulata raakakaakaomassa lämpimässä vesihauteessa tai matalalla lämpötilalla kattilassa. Pistä sekaan kookosöljyä ja pehmeää hunajaa ja sekota sekasin. Viimeseks lisää suola ja mausteita jos haluat. Kaakaomassaa kannattaa laittaa suhteessa enemmän kun kookosöljyä. Kookosöljyä vois olla vaikka 1/3 osaa. Muita aineita maun mukaan ja mä valmistin jäätelöä varten varmaan jotain 100 gramman verran tai vähän alle. Sit kun kaikki aineet on hyvin sekasin niin sekota jäätelön sekaan, kun jäätelö on otettu blenderistä. Ite tykkäsin jättää sattumia sekaan ja varmasti toimii niinkin, et valmistaa suklaan erikseen valmiiksi ja palottelee sit jäätelön sekaan. Kun tää homma on valmis niin lyö koko homma pakkaseen ja anna olla siellä niin kauan kun maltat. Jäisenä super hyvää, maukasta vähän lämpimämpänäkin :)
tiistai 26. tammikuuta 2016
Vähän tyhmänä ulkopuolella
Olen tuntenut itseni vähän tyhmäksi muutamana viime päivänä. Siis en nyt sillain tyhmäks, että olisin nyt jotenkin menettänyt suuren ihmisen älykkyyteni, mutta joissakin tilanteissa en ole oikein tiennyt miten käyttäytyä tai mitä sanoa. Suuren ihmisen älykkyyteni tosin otti myös kolauksen, kun pidimme meidän 7v kerholapsille avaruus kyselyhetkeä. "Kysykää mitä vain! Me selvitämme vastauksen."
Lapset kyselivät aurinkokuntamme synnystä ja Jupiterin punaisista pilkuista. Ja joku huutaa "Siis eksä muka tiiä mika se punanen pilkku on?! Sehän on se blaablaa..."
Mä en siis kyllä olis tiennyt mistään pilkuista ilman googlea, mut mun 7v kerholapsi kyllä tietää. Ja mä muka vielä opiskelin fysiikkaa ihan vähän aika sit?
Mutta missä totisesti olen itseni tyhmäksi tuntenut liittyy kysymyksiin, kuten "Hei mennäänks syömään johkin?" Tai "Me voitas kans tuoda illaks jotai naposteltavaa, mikähän olis hyvä, mitä sä nyt niinkun syöt?. Hyppään jotenkin johonkin sellaiseen varovaisuus sukkulaan ja katson yhtäkkiä muita ihmisiä maailmaa muuttavien lasien läpi. He voivat syödä mitä vain ja minä olen rajoitusteni kanssa jossakin muualla, ihan eri viivalla. Ruokakaupan tai ravintolan valikoimista iso osa on supistettu pois. Olen tavallaan jo tottunut siihen, sillä kun olin 14 päätin lopettaa punaisen lihan ja kanan syömisen ja se päätös on pitänyt tähän päivään asti. Se, etten voi aina syödä samaa kuin muut on siis ihan tuttua, mut viime aikoina on kyllä menty ihan uusille leveleille. Sokerittomuuteni lisäksi olen nimittäin nyt myös vältellyt viljoja, koska yritän taltuttaa takkuilevaa mahaani.
Ystävät tuovat meille ruisnachoja ja, koska ne ovat hyviä ystäviä niin ne ovat vielä lukeneet, että ne on sokerittomia ja mäkin voin syödä niitä. Muutun naamaltani hieman punertavaksi, kun sanon että "No itseasiassa en oo nyt syöny viljojakaan...", saan juuri mumistua lopun huuliltani, kun he jo hihkaisevat tuoneensa viinipullon! Yritän kuumeisesti kaivaa muistini syövereitä, onko viinissä sokeria!? Muistelen et kuivassa sitä ainakin on vähiten. Yritän vakuutella, et mua ei haittaa ottakaa vaan! Samaan aikaan yritän googlettaa hätäisesti vastausta. Lopulta luovutan, kun selkeää vastausta ei heti löydy. Päätän joku päivä käydä alkosta kysymässä asiaa ja jätän viinin tältä illalta juomatta.
Viikonloppuna käydään Aliisan kans temppuilemassa taitoliikuntakeskuksessa ja sen kaiken pomppimisen jälkeen hiukoo mukavasti. Päätämme suunnata askeleemme ravintolaan suorintatietä, sillä kataboliaa kokevat lihaksemme tarvitsevat nopeasti ravintoa. Mut mihin me mennään? Allu tietää kyllä hyviä paikkoja, mut mä en tiedä voinko syödä niissä mitään. Ehdotan sushia, mut onneks mun superystävä pelastaa mut ja muistuttaa, et eiks just siinä ollu sokeria? Ainiin... no ei pidä tehä samaa virhettä uudestaan. Alan jo hiukan turhautua ja ne paikat, joista tiedän saavani vaativaan ruokavaliooni sopivaa ruokaa ovat jo kiinni. Päätämme lähteä vain katselemaan ruokacorneria kampissa ja tutkimaan ruokalistoja ja lopulta löydämme paikan josta saa molemmille sopivaa ruokaa. Minä tosin tilaan salaattini ilman mitään kastikkeita ja vielä varmistan, että se olis muutenkin sokeriton. Tarjoilija katsoo mua vähän kieroon ja mä yritän pysyä vahvana, niin just kuulit oikein!
Miks sen pitää olla näin vaikeeta? Olis niin hienoa jos se sokeri olis enemmänkin poikkeus kuin sääntö, mut näin ei valitettavasti ole. Kaikki täytyy tarkistaa, sillä muuten en tajuaisi kaiken sen sokerimäärän todellisuutta. En välttämättä haluaisi erottua näin paljon joukosta valinnoillani, mutta valitettavasti paljastun väistämättä jos haluan pysyä nolla linjalla tämän suhteen. Toisaalta teen tätä vain itselleni ja olen iloinen siitä, miten paljon saan tukea ympäriltäni tähän projektiin. Mut totta kai mäkin haluaisin pystyä liittymään siihen ruokailun sosiaaliseen aspektiin, koska nään sen myös tärkeenä. On vähän tylsää vaan ryystää vettä vieressä jos muut vetää jotain herkkuateriaa. Toisaalta omapa on valintani, mutta kiitän silti kaikkia kärsivällisiä ystäviä ympärilläni, jotka jaksavat etsiä kanssani vaihtoehtoja ja ovat jopa valmiita uhmaamaan omat sokerinsa välillä. Alkoholin kanssa ei koskaan tuntunut siltä, että jäisi jostain sivuun tai harmittanut juoda vettä muiden litkiessä vodkaa. Tää on selkeesti haastavampaa välillä. Helsinki pliis tässä pyyntö, lisää aitoja ruokaloita joissa voi kaikki herkutella! (Jotka on auki myös viikonloppu iltasin)
Lapset kyselivät aurinkokuntamme synnystä ja Jupiterin punaisista pilkuista. Ja joku huutaa "Siis eksä muka tiiä mika se punanen pilkku on?! Sehän on se blaablaa..."
Mä en siis kyllä olis tiennyt mistään pilkuista ilman googlea, mut mun 7v kerholapsi kyllä tietää. Ja mä muka vielä opiskelin fysiikkaa ihan vähän aika sit?
Mutta missä totisesti olen itseni tyhmäksi tuntenut liittyy kysymyksiin, kuten "Hei mennäänks syömään johkin?" Tai "Me voitas kans tuoda illaks jotai naposteltavaa, mikähän olis hyvä, mitä sä nyt niinkun syöt?. Hyppään jotenkin johonkin sellaiseen varovaisuus sukkulaan ja katson yhtäkkiä muita ihmisiä maailmaa muuttavien lasien läpi. He voivat syödä mitä vain ja minä olen rajoitusteni kanssa jossakin muualla, ihan eri viivalla. Ruokakaupan tai ravintolan valikoimista iso osa on supistettu pois. Olen tavallaan jo tottunut siihen, sillä kun olin 14 päätin lopettaa punaisen lihan ja kanan syömisen ja se päätös on pitänyt tähän päivään asti. Se, etten voi aina syödä samaa kuin muut on siis ihan tuttua, mut viime aikoina on kyllä menty ihan uusille leveleille. Sokerittomuuteni lisäksi olen nimittäin nyt myös vältellyt viljoja, koska yritän taltuttaa takkuilevaa mahaani.
Ystävät tuovat meille ruisnachoja ja, koska ne ovat hyviä ystäviä niin ne ovat vielä lukeneet, että ne on sokerittomia ja mäkin voin syödä niitä. Muutun naamaltani hieman punertavaksi, kun sanon että "No itseasiassa en oo nyt syöny viljojakaan...", saan juuri mumistua lopun huuliltani, kun he jo hihkaisevat tuoneensa viinipullon! Yritän kuumeisesti kaivaa muistini syövereitä, onko viinissä sokeria!? Muistelen et kuivassa sitä ainakin on vähiten. Yritän vakuutella, et mua ei haittaa ottakaa vaan! Samaan aikaan yritän googlettaa hätäisesti vastausta. Lopulta luovutan, kun selkeää vastausta ei heti löydy. Päätän joku päivä käydä alkosta kysymässä asiaa ja jätän viinin tältä illalta juomatta.
Viikonloppuna käydään Aliisan kans temppuilemassa taitoliikuntakeskuksessa ja sen kaiken pomppimisen jälkeen hiukoo mukavasti. Päätämme suunnata askeleemme ravintolaan suorintatietä, sillä kataboliaa kokevat lihaksemme tarvitsevat nopeasti ravintoa. Mut mihin me mennään? Allu tietää kyllä hyviä paikkoja, mut mä en tiedä voinko syödä niissä mitään. Ehdotan sushia, mut onneks mun superystävä pelastaa mut ja muistuttaa, et eiks just siinä ollu sokeria? Ainiin... no ei pidä tehä samaa virhettä uudestaan. Alan jo hiukan turhautua ja ne paikat, joista tiedän saavani vaativaan ruokavaliooni sopivaa ruokaa ovat jo kiinni. Päätämme lähteä vain katselemaan ruokacorneria kampissa ja tutkimaan ruokalistoja ja lopulta löydämme paikan josta saa molemmille sopivaa ruokaa. Minä tosin tilaan salaattini ilman mitään kastikkeita ja vielä varmistan, että se olis muutenkin sokeriton. Tarjoilija katsoo mua vähän kieroon ja mä yritän pysyä vahvana, niin just kuulit oikein!
Miks sen pitää olla näin vaikeeta? Olis niin hienoa jos se sokeri olis enemmänkin poikkeus kuin sääntö, mut näin ei valitettavasti ole. Kaikki täytyy tarkistaa, sillä muuten en tajuaisi kaiken sen sokerimäärän todellisuutta. En välttämättä haluaisi erottua näin paljon joukosta valinnoillani, mutta valitettavasti paljastun väistämättä jos haluan pysyä nolla linjalla tämän suhteen. Toisaalta teen tätä vain itselleni ja olen iloinen siitä, miten paljon saan tukea ympäriltäni tähän projektiin. Mut totta kai mäkin haluaisin pystyä liittymään siihen ruokailun sosiaaliseen aspektiin, koska nään sen myös tärkeenä. On vähän tylsää vaan ryystää vettä vieressä jos muut vetää jotain herkkuateriaa. Toisaalta omapa on valintani, mutta kiitän silti kaikkia kärsivällisiä ystäviä ympärilläni, jotka jaksavat etsiä kanssani vaihtoehtoja ja ovat jopa valmiita uhmaamaan omat sokerinsa välillä. Alkoholin kanssa ei koskaan tuntunut siltä, että jäisi jostain sivuun tai harmittanut juoda vettä muiden litkiessä vodkaa. Tää on selkeesti haastavampaa välillä. Helsinki pliis tässä pyyntö, lisää aitoja ruokaloita joissa voi kaikki herkutella! (Jotka on auki myös viikonloppu iltasin)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)