Aurinkoinen kevät on pitänyt minua otteessaan viimeisen parin kuukauden aikana. En ole malttanut pysähtyä kirjoittamaan projektistani, sillä ulkoilma ja liikkuminen on vetänyt enemmän puoleensa. Olen siis ollut terveenä ja tehnyt tämän lukuvuoden ennätyksen terveiden päivien suhteen!
Toinen syy hiljaisuuteeni on liittynyt siihen, että projektin loppuosa on kertakaikkiaan tuntunut helpolta. Tuntuu siltä, että murtauduin vihdoin ulos sokerikahleistani ja sokeriaddiktioni on joutunut kokemaan jotakin uutta. Olen nimittäin unohtanut sen kokonaan. Sokerittomuudesta on tullut uusi osa olemustani ja luonnollinen asia elämässäni. Minun ei ole sen kummemmin tarvinnut sitä ajatella, mitä nyt muutaman kerran kieltäytyä tarjotuista herkuista ja jatkaa ainesosaluetteloiden lukemista.
Olimme Aliisan kanssa myymässä rytkyjämme kattilahallin kirpputorilla viime viikonloppuna ja siinä rupatellessamme tuli puheeksi edelleen käynnissä oleva sokerittomuuteni.
-Millos sulla nyt sitten loppuu se lakko? kysyi ystäväni.
-En oikeestaan ees tiiä! Ei tässä enää kai oo ku muutama päivä, vois ihan laskea kalenterista...
Niinpä kaivoin kalenterin esiin ja aloin laskemaan kuluneen vuoden päiviä. Ihmetyksekseni huomasin, että 100. päivä oli ollut edellisenä päivänä! Projektini oli siis tullut päätökseen huomaamattani enkä edes ollut siitä kauhean kiinnostunut. Yksi iso päässäni pyörinyt kysymys liittyi nimittäin edelleen siihen, että mitäs sitten? Monet kyselivät, että vedänkö sitten karkkipussin ja pullaa heti tämän jälkeen? Minä en osannut vastata, enkä osaa vieläkään.
Projektin päättymisen kunniaksi olen hullutellut syömällä maustamatonta soijajogurttia, jossa oli pari grammaa sokeria sataa grammaa kohden ja nauttimalla vissyn, jota oli hiukan makeutettu hedelmäsokerilla. Nämä tosiaan ovat olleet villeimmät tekoni sokerittoman päättymisen kunniaksi, muuten olen jatkanut samalla linjalla kuin aikaisemmatkin 100 päivää. Olen kyllä kulkenut ihmeissäni kaupassa katselemassa kaikkia mahdollisuuksia, jotka ovat olleet nyt niin pitkään kiellettyjä. Olen miettinyt korvapuustia, mutta en vielä pistänyt sellaista suuhuni. Miksi?
Olen sokerittomattomalla ruokavaliollani saanut paljon hyviä asioita elämääni lisää. Näistä huomioista voi jo tehdä listaa:
- Ruokahalun parantuminen ja terveellisten ruokien himoitseminen
- Terveen nälkä-kylläisyys mekanismin toimiminen
- Mielitekojen vähentyminen
- Tasaisempi mieliala
- Energisempi vointi
- Vatsavaivojen ja turvotuksen väheneminen
- Makuaistin terävöityminen ja parantuminen
Näistä merkittävin asia itselleni on ollut mielialojen tasaantuminen. Olen pystynyt ottamaan vastoinkäymisiä vastaan vahvemmin kuin ennen ja pitkään mietin voiko sokerittomuuteni oikeasti liittyä siihen, mutta siltä se todella tuntuu. Moniin asioihin on varmaati liittynyt se, että olen nyt kaikin puolin syönyt terveellisemmin viimeisen neljän kuukauden aikana, kun sokeriherkut ovat vaihtuneet hedelmiin ja isoihin aterioihin kunnon ruokaa.
Olen siis nyt pisteessä, jossa joudun todella pohtimaan haluanko palata vanhaan ruokavaliooni. Vaikka olen päässyt himoista eroon minusta silti tuntuu, että vanhoihin tapoihin voisi helposti lipsahtaa takaisin jos vain antaisin. Siksi kai edelleen pähkäilen, että mitä sitten. En ole kokenut valaistusta asian suhteen, mutta tuntuu siltä, että olen nyt enemmän oikealla polulla kuin aikaisemmin. Isoin miinus sokerittomuudessa liittyy sosiaalisiin tilanteisiin, kun joku on vaivalla ja taidolla leiponut hienon kakun ja sitten pitäisi kieltäytyä kun sitä tarjotaan. Ehkäpä ensimmäinen pulla tai kakkupala tuleekin liittymään tällaiseen tilanteeseen? Nyt aion vielä muuten hetken jatkaa pähkäilyäni ja jatkaa muuten samalla linjalla vain hieman höllemmin.
Olen mielettömän iloinen siitä, että lähdin tähän projektiin. Se on antanut ja opettanut valtavasti. Suosittelen lämpimästi kaikille haastetta ryhtyä sokerittomaksi sadaksi päiväksi. Nyt olen viettänyt 100 päivää ilman alkoholia viime vuonna ja 100 päivää ilman sokeria tänä vuonna, mitäs ensi vuonna sitten?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti