Tai en tiedä kuinka uusi se enää on, mutta alku kuitenkin. Tällä kertaa projekti alkaakin 4.1.2017 ja päättyy 100 päivän päästä. Tekosyyni siihen etten voinut aloittaa 1. Päivä liittyy viikon talvivaellukseen, jonka teimme miehen kanssa vuoden vaihteessa. Metsäänhän kun siis ei voi ilman sokeria mennä. Nyt metsästä on kuitenkin palattu ja tekosyyt on jälleen kohdattava silmästä silmään. Härkää on otettava sarvista, on tartuttava hetkeen ja mitä näitä nyt on.
En valaistunut viime projektin aikana, mutta opin riippuvuudestani ja totesin loppuvuodesta uudestaan kuinka sokeri saattaa hiipiä elämääni melkein huomaamatta ja helposti. Oloni oli mitä parhain projektin lopussa ja pohdin jopa sokerin jättämistä koko loppu vuodeksikin. Tuli kesä ja kahden kuukauden super retki miehen kanssa, jolloin reissasimme kaikki kamamme pakattuna pieneen henkilöautoon ympäri suomea, ruotsia ja norjaa kiipeilemässä ja retkeilemässä. Heitin huolet romukoppaan ja elin elämää, josta olin koko kevään unelmoinut. Aika usein hyvä kiipeilypäivä päättyi irttaripussin tuhoamiseen ja en olisi voinut välittää enempää. Who cares, elämä on niin ihanaa ja karkki on hyvää.
Arkeen palatessa oli 100 päivän projekti edelleen muistissani kirkkaasti. Mikään ei kuitenkaan ole minulle tuhoavampaa kuin ajattelutapa: "No eihän nyt yksi pulla viikossa pahaa tee.." tai "Jos nyt tämän kerran herkuttelis viikonlopun kunniaksi ja ostais jotakin pientä...". Pian huomaankin, että herkkukaappi paisuu vähän turhan isoihin mittoihin ja löydän itseni iltaisin sängystä karkkipussin ja kirjan kanssa rentoutumasta. "No kun on nyt taas ollut rankkaa niin olenhan minä nyt pienen herkkuhetken tässä jo ansainnut...". Huoh.
Sokeri vei siis loppuvuoden erän. Viime vuoden viimeiseen tekstiin olin kurjoittanu, että sokerittomuudesta oli tullut uusi osa olemustani. Jaaha. Olipas mahtailevaa. Kyseinen lause kuulostaa tällä hetkellä aika utopistiselta, mutta onneksi tiedän sen olevan mahdollista. Siihen tähdätään. Tästä se taas lähtee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti