Istun bussissa menossa kohti kotia työpäivän jälkeen. Mietin kuluneita päiviäni ja omaa fiilistä tästä koko arkeen paluu hässäkästä. Lomani oli todella onnistunut, sillä töihin palatessani en a. Muistanut mikä viikonpäivä on kyseessä ja b. Muistanut työsähköpostin salasanaa. Aivoni eivät myöskään suostuneet toimimaan, kun olisi pitänyt käyttää kopiokonetta ja vaikka minun lapset alkaa jo tässä vaiheessa olemaan tosi rakkaita ja tuttuja, olen joutunut useampaan otteeseen käyttämään yli 5 sekuntia siihen, että saan nimen päähäni.
Työrintamalla on muutenkin tapahtunut yhtäkkiä paljon muutoksia, joista kaikista pitäisi olla perillä. Heräsin taas tähän arkitodellisuuteen ja tuntuu, että on aika paljon näitä juttuja. Aloitin nykyisen työni vasta elokuussa, joten yllättäviä tilanteita sattuu vielä aika paljon. Toisaalta lasten kanssa ollessa yllätyksiä voi tulla ihan milloin vain ihan mistä asiasta vain muutenkin. Eilisen päivän draama oli muun muassa, kun yhdeltä lapselta oli hävinnyt repusta roikkunut valo. Siis sellainen valo, jonka joulupukki oli tuonut. Tämä aiheutti aika paljon surua, sillä mistään ei voi enää saada korvaavaa, kun valo oli nähkääs tehty pukinpajassa. Aamupäivä menikin sitten tytön lohduttamiseen ja rahoitteluun.
Nenäni vuotaa vieläkin sen flunssan jäljiltä johon sairastuin pari päivää ennen töihin paluuta, joten nenäliinayhtiöt jatkavat voittokulkuaan. Siitä huolimatta minulla on rauhallinen olo. Mielenkiintoista. Yleensä olen nimittäin hyvä stressaamaan erilaisista asioista ja tämä voisi hyvin olla sellainen hetki, jolloin Siiri 2015 olisi vetänyt jo ainakin yhdet itkupotkuraivarit yksin kotona. Mutta nyt ei oikeastaan tee edes mieli draamailla. Taidan olla siirtynyt johonkin ylempään oikeiden aikuisten maailmaan, jossa pystyn pitämään hermoni kurissa ja hallitsemaan tunteeni. Tai ainakin minusta on kiva ajatella niin. Voisiko namuilla herkuttelu vaikuttaa myös mielialoihini? Tai sitten tämä johtuu siitä, että kesä on joka päivä lähempänä. En voi varmaan tehdä vielä päätelmiä sokerin vaikutuksesta, sillä tämä yhden ihmisen ihmiskokeeni on kestänyt vasta kolmetoista päivää. Toisaalta yleinen fiilis tällä hetkellä on tosi hyvä ja olen iloinen siitä, miten mainiosti projektini tällä hetkellä etenee! Kohta on jo kaks viikkoa täynnä, mikä on ihan varmasti mun pisin aika ilman sokeria IKINÄ!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti