Puuttuuko musta palanen?

"Siis eksä syö mitään sokeria? Et ees ruoassa? Miten se on muka ees mahollista!?" joku ihmetteli päätöstäni. Nytkö sitten syön vain kuivia riisikakkuja ja näännyn nälkään? Ei, minusta ei tunnu siltä. Paljon entisestä ruokavaliostani on karsiutunut pois ja on paljon sellaista mitä en voi syödä. Vaikka välillä olen tuskaillut ja märissyt täälläkin sitä, etten saa ostaa kaupasta suklaata, kun tekee mieli, niin ei tämä oikeastaan ole kurjalta tuntunut. Kunhan vain märisen välillä ihan vain märisemisen ilosta ja, jotta saan purettua myös niitä hetkellisiä väsymyksen ja nälän multihuipentuman tunteita.

Pääosin olo on kuitenkin ollut tasainen ja tyytyväinen. Oikeastaan ensimmäisen viikon jälkeen olen kohdannut vain yhden totisen himon, josta kirjoitinkin. Muuten se on ollut enemmänkin haikailua vanhojen tottumusten perään ja uusien tapojen opettelua. Ruokavalioni on ehdottomasti muuttunut luovemmaksi ja monipuolisemmaksi sokerin jättämisen myötä. Vaikka olen vasta alussa niin olen kuitenkin sen verran herkkusuu, että olen ehtinyt keksimään jo joitakin korvaavia herkkuja. Kaivoin muistini syövereistä raakajäätelöreseptin ja pyöräytin sellaisen herkuksi yksi ilta. Raakasuklaalla höystettynä se maistui taivaallisen hyvältä ja onneksi tein ison satsin illalla, koska mikäs sen hauskempaa kuin herkutella aamupalallakin jäätelöllä. Raakasuklaan puuhailusta on tullut lähes jo harrastuksenomainen tapa ja olen kehittänyt ihmeellisen himon oliiveihin. Sellaiset isot maustetut vihreät oliivit on nykyään peruskamaa jääkaapissa, mikä on sinänsä outoa, että ennen tätä projektia en juuri koskaan syönyt oliiveja. Luomulaatuiset kuivatut aprikoosit ovat toimineet mahtavasti välipalana ja herkkuna. Tuo ruskeä pieni mötkäle tuntuu suussa sulavan herkulliselta ja mikä parasta, niitä voi syödä joka päivä! (Jos rahat riittää)

Sanoin miehelle varmaan viikko sitten, että olo on hassu: tuntuu kuin minusta puuttuisi jotain. Joku pala on kadoksissa ja en tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. Tuo tunne on edelleen läsnä, mutta se alkaa selkeästi siirtymään taka-alalle. Fiilis tuntuu vain parantuvan sokerittomien päivien myötä. Korvaan entisiä tapojani koko ajan uusilla ja pikkuhiljaa alkaa tuntua, että herkuttelen melkein enemmän kuin aikaisemmin! Ei pelkästään edellä mainitsemillani herkunkorvikkeilla, mutta tavallinen ruokakin maistuu jotenkin paremmin. Yks päivä olin ikionnelinen kotiin tullessani jumppaa vetämästä, kun mies oli tehnyt linssipataa ja riisiä. Entinen Siiri olis saattanut maistaa vähän ja kiittää kohteliaasti pienestä annoksesta. Nyt kuitenkin lappasin kupin kukkuroilleen ja mietin vielä kupillisen tyhjentämisen jälkeen, että pitäiskö ottaa lisää. Makuaistini on ilmeisesti tekemässä siis jonkinlaista täyskäännöstä, jonka otan mielihyvin vastaan.