Kai sisukaskin voi hairahdella?

Päätin tätä talvea varten, että kaamosmasennusta ei ole olemassa. Tänään aurinko oli taivaalla työpäivän loppuun asti (klo 17:00) ja lauantaina nautimme miehen kanssa piknikin Hakaniemen rannassa, kun aurinko paistoi suoraan kasvoihimme ja lämmitti nenänpäätä mukavasti. Työkaveri sanoi tänään, että sen kaiken pimeyden, joka on jo pitkään ollut huomaa vasta kun tulee taas valoisaa. Pakko myöntää, että vaikka kuinka päätin mennä sisulla pimeyden läpi ja etten antaisi sen vaikuttaa, niin huomaan selkeästi valon antavan lisää virtaa ja piristävän mieltä. Tekis mieli antaa aurigolle iso halaus näin menneen ystävän päivän kunniaksi: kiva kun oot taas täällä meidän kanssa!

Minulta kyseltiin taas miten sokeriton elämä sujuu. Vastasin, että menee varmaan niin hyvin kuin voi mennä. En ole ihan totaalisesti lyönyt hanskoja tiskiin ja mennyt ostamaan irtokarkkeja isoa säkkiä vaikka tekikin mieli, kun näin niiden olevan tarjouksessa lähikaupassa. Kävelin vahvana ohi ja tein kotona tuttuja riisikakkuja reiluilla päällisillä, jonka jälkeen unohdin koko karkit. Olen kuitenkin huomannut hairahtelevani välillä sinne tänne ajatuksissani ja en ehkä ole ollut niin tarkkana kuin alussa. Toisaalta se johtuu siitä, että ensimmäinen kuukausi loi jo uusia rutiineja projektiin, jotka olen omaksunut jo melkein automaattisiksi ja minun ei tarvitse ajatella enää niin paljon. Toisaalta seassa on pari lipsumista, jotka ovat tapahtuneet puhtaasti ajatuksesta: "Ei kai tämä nyt haittaa". Pari kertaa ollaan ostettu kotiin dekstroosia sisältäviä sipsejä. Valehtelin itselleni, etten muka tietäisi mitä se on, mutta omatuntoni pisti minut taas googlen ääreen ennen kuin ehdin tunkea enempää dekstroosia eli rypälesokeria sisuksiini. Nyt olen jättänyt dekstroosin jo historiaan.

Kaikesta sisukkuudesta huolimatta pimeys on välillä päässyt luikertelemaan muureistani läpi ja tilanne on vaatinut viinilasillista silloin tällöin. Tammikuu meni ihan vahingossa tipattomasti, mutta helmikuun viikonloppuina pari lasia viiniä on tuntunut hyvältä ratkaisulta arjen keskellä. Olen päätynyt kaiken googlettelun jälkeen kuivaan valkoviiniin, sillä siinä on vähiten sokeria ja tietääkseni sekin on viinin valmistuksessa rypäleistä jäänyttä eli luonnollista sokeria. Luen kuitenkin edelleen aina uusien tuotteiden ainesosaluettelon tarkasti läpi eli vaikka mennäänkin jo toista kuukautta niin edelleen löydän tuotteita, joiden en vain aikaisemmin ole ajatellut olevan niin sokerisia.

Ens viikolla alkaa kouluissa hiihtoloma eli mullakin on viikko vapaata! Olen seuraillut säätilanteen etenemistä mielenkiinnolla, koska olemme päättäneet mennä muutamaksi yöksi metsään seikkailemaan. Meillä on nyt uusi ihan huipputeltta, jota pitää päästä testaamaan ja muutenkin kaipaan päästä metsän siimekseen vaeltelemaan. Retkieväät ovat aikaisemmin poikkeuksetta sisältäneet sokeria, joten haastetta lienee sen suhteen luvassa, kun etsin vaihtoehtoja. Olen kuitenkin mielestäni pärjännyt ihan mallikkaasti näitä hairahduksia jos vähän katselee läpi sormien. Laskeskelin, että puolentoista kuukauden aikana hairahdukset ja vahingot ovat varmaan laskeneet ruokavaliooni valkoista sokeria noin 20 gramman verran. Vaikka ajatus olikin päästä läpi nollatoleranssilla niin en ole pettynyt itseeni päin vastoin. Jatkan eteenpäin kevääseen hyvällä tohinalla ja iloisena siitä, miten hyvin olen selvinnyt ilman valkoista kaveriani.